Fraser Island oli jo suunnittelu vaiheessa yksi tärkeistä nähtävyyksistä jonka halusimme tämän matkan aikana kokea. Frank hankittiin jopa hieman tätä ajatellen. Alun perin meidän piti mennä Oonan syntymäpäivän jälkeisenä viikonloppuna, mutta päätimme odottaa englantilaisia ystäviämme Robia ja Tomia saapuvaksi etelämmäksi, jotta voimme tehdä reissun yhdessä. Se tulisi näin meille, mutta myös heille edullisemmaksi. Meidän ei tarvinnut vuokrata autoa, eikä meidän tarvinnut turvautua oppaisiin joten olimme vapaita näkemään kaikki samat nähtävyydet omassa tahdissa ja paljon halvemmalla.
Olimme kuuleet Fraserista vaikka mitä erikoisempia ja hienompia tarinoita, joten odotukset olivat suuret. Valmistelimme reissua ostamalla hinausköyden ja lenkkilukon, siltä varalta että jäisimme pehmeään hiekkaan jumiin ja ohi ajava auto voisi hinata meidät irti. Tämä on Fraserilla hyvin yleistä, melkein jokapäiväistä, joten tähän oli varauduttava. Mutta toisaalta se on osa reissun jännittävyyttä.
Fraser Island on maailman suurin hiekka saari. Se on 123km pitkä ja 22 km leveä, alueeltaan 184 000 aaria. Fraiser on listattu UNESCON maailman perintökohteisiin Suuren koralliriutan, Ulurun ja Kakadu kansallispuiston kanssa. Saari on suojeltu kauttaaltaan. Saari on myös ainoa paikka maailmassa missä kasvaa sademetsä hiekasta. Saarella on 100 makean veden järveä, yksi on jopa kauttaaltaan vain sadevettä ja siksi järvi on myös yhtä kirkas kuin hostellin uima-altaan vesi. Saarella on monia erikokoisia hiekkadyynejä, jotka voivat liikkua jopa metrin vuoden aikana. Korkein hiekkadyyni nousee jopa 240m merenpinnan yläpuolelle.
Saarelle pääsyä varten meidän tuli hankkia lupa, jolla saamme ajaa omalla autolla merkityillä paikoilla. Lisäksi hankimme luvan yöpyä saaren leirintä paikoilla sekä menopaluu lipun lautalle, joka kuljettaa meidät saaren etelä kärkeen Rainbow beachiltä. Täytimme auton ruoalla, retkeily tavaroilla (jotka meillä jo automaattisesti on) ja valtavalla seikkailu mielellä.. Matka Fraserille voi alkaa.
Saarelle päästyämme ajoimme jonkun matkaa metsän läpi tehtyä tietä pitkin, josta pääsimme rannalle joka toimi saarella laskuven aikaan monikaistaisena moottoritienä. Rannalla sai ajaa jopa 80km/h mutta yleisesti vauhti pysyi 60km/h paikkeilla. Ajaminen jännitti aluksi, mutta kun sai hieman tuntumaa miten auto käyttäytyy hiekalla muuttui ajaminen nautinnoksi.
Ensimmäisenä päivänä ajoimme kohti saaren pohjoista päätä. matkan varrella pysähdyimme katsomassa laivan hylkyä, joka haaksirikkoutui rantaan. Hylky on ollut rannalla jo vuodesta 1935 ja suolavesi on ruostuttanut sen melkein kokonaan. Hylky on ollut nähtävyys melkein heti haaksirikkoutumisen jälkeen. Siinä on vietetty jopa häitä ja muita juhlia vuosien varrella. Sitä on myös armeija käyttänyt räjähde harjoituspaikkanaan.
Kävimme myös yhdellä sisämaan järvistä, joka löytyi lyhyen metsäpolun päästä. Kävelimme hiekkadyynejä pitkin järvelle ja nautimme lämmöstä. Jatkoimme matkaa ja löysimme sopivan paikan pystyttää telttamme. Minä ja Rob kävimme kokeilemassa kalaonnea. Rob sai pari pientä kalaa joita en osaa edes nimetä ja minä en saanut mitään.
Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa saaren pohjoiskärkeen, josta löytyi näköalapaikkoja ja "shampanja altaat", jossa kävimme pulahtamassa. Neliveto pääsi tosi testiin sisämaan reiteillä. Sopiva vaihde on hyvä valita ennen pehmeämpään hiekkaan ajamista ja vauhti on pidettävä tasaisena koko matkan ajan. Liian pehmeässä hiekassa ei todellakaan ole mahdollista vaihtaa vaihteita. Kuten Rob pääsi näkemään kun hän pääsi kokeilemaan taitojaan Frankin ratin takana. Kytkin kun painui pohjaan pysähtyi vauhti heti ja siihen jäätiin jumiin. Onneksi autosta löytyy tasauspyörästön lukitus kahdella eri asetuksella joista viimeinen on todella vaikeisiin paikkoihin. Tällä Rob sai auton lopulta peruutettua pois emmekä tarvinneet hinausapua. Matka sai jatkua ja lähdimme kohti sisämaan reittejä. Tiet olivat kapeita ja hiekka pehmeää. Ajaminen vaati tarkkaavaisuutta, mutta oli myös hyvin nautinnollista. Koko ajan täytyi katsoa missä ajaa, sillä välillä tiessä oli kuoppia joihin olisi auto kuin auto luultavasti kärsinyt pahoja vahinkoja liian suurella nopeudella. Teille mahtui vain yksi auto kerrallaan joten välillä täytyi väistellä vastaan tulevia. Maisemat olivat upeat sekä sisämaassa, että pitkällä rannalla.
Saarella oli myös järvi jonka vesi oli punaista. Väri ei tullut Australian tunnetusta punaisesta mullasta, vaan järveä ympäröivistä tee-puista. Vesi oli siis puhdasta teetä. Juomista emme kuitenkaan kokeilleet.
McKenzie järvi oli siis saaren yksi isoimmista. Järvi oli puhdasta sadevettä, joten se oli kirkasta kuin uima-altaassa. Hiekka oli myös puhtaan valkoista, joten palaminen oli odotettavaa, jollei laittanut tarpeeksi aurinko rasvaa.
