Whitsunday Islands ja Solway Lass

Solway Lass

Airlie Beacihille saavuttuamme kiertelimme aluetta autolla ja söimme lounasta piknik alueella viidakossa. Etsimme leirintä alueen jossa yöpyä ja pystytimme teltan ja pressun valmiiksi. Sen jälkeen suuntasimme keskustaan ja ranta bulevardille. Kävimme pulahtamassa laguunissa ja tutkailimme matkatoimistoja joiden kautta saisimme halvalla laivamatkan Whitsunday saarille. Whitsaunday saaret koostuivat 74 eri saaresta, jotka olivat Airlie Beachin edustalla. Saaret olivat yhtä suurta luonnonsuojelua aluetta, joten nähtävää oli sekä maalla että vedessä. Laiva risteilyt olivat suosittuja, koska niiden avulla pääsi näkemään saaria ja niiden kuuluisia rantoja. Snorklailu ja sukeltaminen kuuluivat myös osaan risteilyä. Laivoja oli paljon erilaisia, party-aluksista luxus jahteihin, puolen päivän risteilyistä viikon mittaisiin retkiin. Hinnatkin vaihtelivat satasista moneen  tuhanteen. Saarilla oli myös luxus hotelleja ja vuokrattavia asuntoja, joiden hinnat lähentelivät satoja tuhansia, ellei jopa miljoonia. Ei kuitenkaan löytynyt meidään makuun sopivaa ;) Me päädyimme valitsemaan kaksi mastoisen, 113 vuotiaan purje aluksen, joka muistutti hieman merirosvolaivaa. Alus oli nimeltään Solway Lass ja sillä oli hyvin monipuolinen ja kiinnostava historia.  

Se oli rakennettu 1902 Hollanissa Saksalaisten firman toimesta, joka vieläkin rakentaa laivoja. Alus oli alunperin rahtilaiva joka toimitti muun muassa hiiltä ja elintarvikkeita ympäri Eurooppaa. Laiva rooli ensimmäisessä maailman sodassa oli olla vale kuljetusalus Englannille. Eli ulkoapäin alus näytti rahti laivalta, mutta aluksen kannella olikin iso konekivääri. Ensimmäisen maailman sodan jälkeen alus toimi rahtialuksen Skotlannin ja Liverpoolin välillä.  1935 kapteeni Andersson osti aluksen ja asunnutti alukseen moottorin. Kapteeni kuoli myöhemmin konehuoneen kaasuihin korjatessaan konetta. Koska kukaan muu ei osaannut ohjata alusta kuin laivan kapteeni, hylkäsi miehistö laivan ja lähti pelastusveneellä rantaan. Lass ajelehti pari vuotta merellä ja ajautui maihin Dublinissa. Paikalliset tyhjensivät aluksen rahdin saaden pitää hiilen itsellään. Toisessa maailmansodassa Saksalaiset kaappasivat aluksen ja käyttivät sitä kuljettamaan tavaraa sotilaille. Alus osui merimiinaan ja upposi meren pohjaan. Sodan jälkeen Saksalaiset nostivat aluksen meren pohjasta ja korjasivat sen, koska sitä haluttiin käyttää jäänmurtajana ja rahtialuksena. Sodan jälkeen uuden laivan rakentaminen oli kallista ja materiaalit rajalliset, joten laivan nostaminen pohjasta oli kannattavaa. Vuosina 1949-1970 laiva oli käytössä Tanskassa. Seitkyt luvun jälkeen laiva toimi  Etelä-tyynellämerellä rahtialuksena kunnes uudet nopeammat moottorikäyttöiset laivat peittosivat purjekäyttöisen Solway Lassin. Laiva jäi ruostumaan satamaan vailla työtä ja tarkoitusta, kunnes vuonna 1983 Tim Loyd osti sen Fijiltä ja korjautti laivan Sydneyssä. Ennen satamaan saapumista Loydin oli upotettava alus pariksi kuukaudeksipäästäkseen eroon rotista ja torakoista. Tämän jälkeen alusta on entisöinty pikkuhiljaa ja käytetty turisti aluksena. Lass on ollut vuodesta -99 Whitsunday saarilla.

Whithaven beach

 Risteily kesti kolme yötä ja kolme ja puoli päivää. Saimme reissun "halvalla", koska oli se lähti jo seuraavana päivänä ja  saimme viimeiset  jäljellä olevat paikat. 30 vieraan lisäksi laivaa ylläpiti 6 hengen miehistö, jotka olivat mahtavaa porukkaa. Kapteeni oli kotoisin Uudesta Seelannista ja muistutti hieman olemukseltaan "Kapteeni Mustapartaa". Tarinoiden, saarten ja laivan historian lisäksi kapteeni soitti didgeridoota ja esitti meille yhtenä iltana mahtavan serenaadin. Pääsimme myös itse kokeilemaan soittamista. Janne sai aikaiseksi kunnon ääntä, kun mulla homma jäi vain töräyksiksi. Kävimme ristelyn aikana tutustumassa Whithaven Beachiin, joka oli tunnetuin ranta saarilla. Ranta oli täysin valkoinen ja hiekka oli 98% puhdasta kvartsia. Hiekkaa oli joskus kujetettu rannalta tonneittan ja siitä valmistettiin muunmuassa  NASA:lle teleskooppin linssejä. Kun alue julistettiin luonnosuojelu alueeksi hiekan kuljettaminen kiellettiin. Rannan lahdissa ja poukamissa eli paljon pikku kaloja, rauskuja ja pieniä haita, joita päsimme näkemään parin metrin etäisyydeltä.   Pääsimme myös hyödyntämään tuulta ja purjehdimme seuraavaan  määränpäähän. 

 

Meduusapuvut päällä rannalla. 

 

Aamulla heräsimme Blue baystä, jossa pääsimme snorklaamaan jo heti aamupalan jälkeen. Blue bayn rannassa oli hyvin laajat koralli alueet ja merenalaista elämää oli paljon nähtävillä. Välillä kävimme lepäilemässä laivalla ja nautimme lounaasta ja hypimme maston päässä kiinni olevalla köydellä mereen, kokeileen erilaisia temppuja, jotka usein päättyivät maha plätsiin tai muuten ei halautulla tavalla. Myös pari laivalla olevaa vanhempaa henkilöä (siis yli 40 vuotiaat) kokeilivat köyttä ja kokivat hetkellisesti nuortuvansa. Osa porukasta kävi myös sukeltamassa, muiden snorklatessa.

 

 Iltapäivällä seilasimme kohti Nara baytä. matkalla pysähdyimme Black islandilla snorklailemassa kilpikonnien kanssa. Matkalla näimme myös delfiinejä. Saavuimme Nara bayhin auringon laskiessa. Näimme ja kuulimme delfiinejä myös poukamassa pimeän tullen. Aamulla pikku vene vei meidät rantaan ja kapusimme polkua pitkin kohti luolaa, jossa oli todella vanhoja aborginaaliheimon tekemiä luola maalauksia. Monien tuhansien vuosien ajan heimo rannikolta souti pikku kanooteille saarille sadekeuden aikaan kalastamaan ja metsästämään mereneläviä, joita palattuaan rannikolle vaihtoitvat muuhun ruokaan ja tarvikkeeseen. 1900-luvun alussa saha teollisuus tuli saarille raivaamaan tammea, mitä esiintyi vain saarella. Aborginaali heimot vastustivat sahan rakentamista, joten heimot häädettiin alueelta, jolla he olivat eläneet tuhansin vuosien ajan. Kun saaret julkistettiin luonnonsuojelu alueeksi saha teollisuus loppui ja aborginaalit ottavat osaa alueilen suojeluun ja tutkimiseen, vaikkakaan eivät enään asusta saarilla pysyvästi. Valitettavasti heimo ja sen historia on melkein kokonaan hävinnyt heimon hajottamisen ja karkottamisen myötä, mutta onneksi tänäpäivänä arvostetaan ja selvitetään menneitä uudenlaisella asenteella. Kävelyn ja kulttuuri kokemuksen jälkeen palasimme laivalle ja nostimme purjeet, johon myös me pääsimme osallistumaan, ja seilasimme kohti Arlie Beachia. Tuuli oli kova ja parhaimmillaan iso alus pääsi jopa 9 solmua vain tuulen voimalla. Mahtava keksintö noi purjeet.

 

Kapteeni "Musta parta" ja hänen ruorinsa.

  

Palattuamme Airlie Beachille palasimme matkatoimistolle, josta ostimme risteilyn. Ristelyn lisäksi saimme kaksi yötä hostellissa kaupan päälle, joten nautimme kunnon suihkusta ja peseytymisestä. Laivalla oli vain rajallinen määrä puhdistettua vettä, joten saimme vain kerran illassa 2min suihkun. Suolaveden ja tuulen yhdistelmä ei tehnyt hyvää hiuksilleni ja sain repiä moneen otteeseen takkuja pitkän aikaa harjalla, että saisin ne edes selvitettyä ja letitettyä. Hoitoaine hiuksissa tuntui todella mukavalta. Illalla kokoonnuimme osan laivan miehistön ja vierailijoiden kanssa ravintolaan "after partyille". Saimme ruokaa halvalla ja miehistö sai meille ilmaista olutta sen mukaan, kuinka moni saapuu paikalle. Pääsimme myös kuulemaan asioita "lavasteiden" takaan ja kuinka laivaa pyöritetään. Ilta oli oikein mukava ja seuraava päivä menikin kuvien laittamisessa koneelle ja soitellen kotiin kuulumiset.

 Ystävänpäivä sattui lauantaille, mutta koska olimme nauttineet ristelystä jo kolmen päivän ajan päätimme, että meidän ystävänpäivämme oli jo juhlittu laivalla. :) Lauantaina kävimme myös ostamassa minulle WWOOFF:n jäsenyyden, sillä päätimme, että rahan tuhlaamisen jälkeen olisi hyvä hieman säästellä ja mennä työskentelemään jollekkin farmille ruokaa ja asumista vastaan. Löysimme kivan kuuloisen farmin Mackayn eteläpuolelta kylästä nimeltä Koumala. Sunnuntaina jatkoimme jatkaa ja maanantaina tutustuimme nopeasti Mackayhin ja saavuimme farmille.

 Siitä lisää seuraavassa blogi päivityksessä.

Uusiin seikkailuihin tien päälle.

Hyvästelimme kaverimme keskiviikkoaamuna 28.1. kun he lähtivät töihin ja me olimme aloittamassa matkamme kohti etelää. Tavoitteena on tavata uudestaan matkan varrella kun jätkät on saaneet toisen vuoden viisumiin tarvittavat 88 työpäivää tehtyä ja lähtevät kohti etelää itsekin. 

Menimme aluksi Cairnsin kautta hakemaan edelliselle hostellille saapuneet kirjeet ja ostelemaan hieman lisää tarvikkeita helpottamaan autossa majoittumista. Cairnsista ajoimme Gordonvalen lähettyville ilmaiselle leirintäalueelle viettämään ensimmäisen yön. Huomasimme, että auto ei viilene sisältä illalla eikä yöllä kovinkaan paljon vaikka ikkunoihin on hankittu hyttysverkot jotta niitä voidaan pitää avoinna. Ostamamme tuuletin auttaa hieman, mutta tulimme ensimmäisellä viikolla siihen tulokseen, että kunnes yöt hieman jäähtyvät aiomme nukkua teltassa.

Maisemaa Walsh Pyramidilta.

Matkan toisena päivänä heräsimme aikaisin ja lähdimme kävelemään Walsh pyramidille, mikä on maailman korkein luonnon muovaama pyramidi. Korkeutta sillä oli 922m ja lähtöpaikkamme oli aika lähelle 900m alempana. Polku oli jyrkkä ja raskas. Aikaa meillä kului nousuun noin 2,5h ja matkaa 900m nousuun oli noin 6km. Ylhällä saimme väistellä kymmeniä isoja hämähäkkejä ja kohtelimme jokaista kuin ne olisivat myrkyllisiä. Hieman jännitti, sillä niitä oli niin paljon ja moni keskellä polkua niin, että joutui lähes konttaamaan ali. Maisemat ylhäältä olivat hulppeat joka suuntaan. Söimme eväät ja maisemaa ihailtuamme matkasimme lopulta takaisin alas, joka osoittautui myös todella raskaaksi väsyneillä jaloilla. Lepuutimme jalkoja ja menimme pulahtamaan lähellä olevaan uimapaikkaan joen uomassa. Virtaava vesi oli ihanan raikasta auringon paahtaessa.

Lintuhämähäkit verkoissaan.

Näkymä rannikolle.

Näkymä Tablelandsin suuntaan.

Hikisenä, hieman pelokkaana hämiksistä, mutta onnellisena huipulla.

  Samalla viikolla ajoimme etelään Atherton Tablelandsin kautta ja kävimme katsomassa näköalapaikkoja, kaupunkeja ja Australian leveintä vesiputousta Millstream fallsia, josta palasimme takaisin rannikolle. Seuraavan yön yövyimme Tully Heads nimisen kylän kärjessä meren rannalla. Janne pääsi kalastamaan nousuvenden aikaan, mutta kalaa ei kuitenkaan tullut. Ehkä parempi onni seuraavilla kerroilla.

  

Vuoroveden vaihtelut ja auringon nousut rannalla näyttävät mahtavailta joka kerta.

  

Seuraavana aamuna suuntasimme Mission Beachille. Sunnuntai markkinoilta ostimme vesimelonin ja passionhedelmiä aamupalaksi  ja keitimme keittimellä aamukahvit seuraksi. Hieno maisema kruunasi yksinkertaisen ja vaatimattoman aamupalan. Tarkoituksena oli viettää yksi päivä rannalla ja lähteä seuraavana (maanantai)aamuna veneellä viereiseen saareen (Dunk island), mutta meidän huonon tuurin takia kaikki veneet oli peruttu kolmen päivän ajalta korjaustöiden takia. Vietimme kuitenkin pitkän päivän Mission beachin rannoilla, kunnes illalla suuntasimme taas kohti etelää.  

 

Pikkusia rapauja löytyy tuhansittain joka rannalta.

Maisema noustessa Wallaman fallssille.

Gimpy gimpy.

Kaupungissa nimeltä Ingham täytimme ruokavarastoja sillä suuntasimme sisämaahan päin vuorille katsomaan Austarlian korkeinta vesiputousta Wallaman Fallsia. Reitti kulki todella mutkaisen ja jyrkän pikkutien kautta vuoren huipulle. Maisemat olivat ajaessa upeat jälleen kerran. Pajeromme "Frank" jaksaa hyvin kulkea näitä reitejä pitkin, harmi vain että bensaa kuluu näillä reitellä paljon, onneksi bensan hinta on laskenut koko ajan reissun aikana. Nyt lähenneellään jo 1$ /L. Wallaman falls oli luonnonsuojelualueella ja vuoren huipulla oli näköalapaikkojen lisäksi hyvät leirintä alueet suihkuineen ja vessoineen. Saavuimme huipulle juuri ennen pimeää, joten vietimme yön leirintä alueella ja vasta seuraavana aamuna menimme katsomaan putousta. Putous oli siis Austarlian korkein (268m) ja olimme sen huipulla. Kävelimme mutkaista polkua alas vuorelta ja pääsimme putouksen pohjalle. Pohjalla oli 20m syvä lampi, jossa kävimme pulahtamassa. Vesi putous oli niin pitkä, että osa vedestä ehti haihtua tuulen mukana ja muodosti sumu pilviä lammen ylle. Sumu pilvien lomasta pystyi näkemään sateenkaaria. Vilvoittelun jälkeen kapuaminen huipulle tuntuu aina raskaalta, mutta ajatus viileästä suihkusta leirintä alueella houkuttaa jatkamaan. Polun varressa näimme myös paljo pelätyn Gimpy Gimpy kasvin, joka on siis maailman kivuliain kasvi, jos siihen siis koskee. Kasvi on vähän niinkuin nokkonen, mutta potenssiin miljoona. Mutta nyt kun olemme viimen nähneet kasvin, osaamme vältellä sitä matkan varrella. Gimpy Gimpya ei tule kuitenkaan sekoittaa Gumpy Gumpy kasviin, jota käytetään muun muassa syövän hoitoon.. Australialaiset ja niiden taito nimetä asioita välillä hämmästyttää..

 Seuraavana päivänä suuntasimme Townsvilleen, jossa vietimme pari yötä hostellissa. Viileä ilmastoitu huone oli luksusta, pääsimme pesemään myös pyykkiä pitkästä aikaa.  Townsville on North Queeslandin "pääkaupunki" ja on hieman suurempi kuin Cairns. Ranta bulevardit ja laguuni merenrannalla olivat virkistäviä. Kaupungin keskellä oli pieni vuori, jonka päältä näki koko alueen hyvin. Kiertelimme kaupungissa ja shoppailimme (meidän budjetilla) sekä illalla kävimme yksillä virvokkeilla kaupungin ytimessä. Seuraavana päivänä suuntasimme satamaan ja hyppäsimme lauttaan joka vei meidät Magnetic Islandille. Magnetic Island oli pienehkö saari Townsville edustalla. Saaressa oli neljä kylää, jossa asui vaihtuvien lomalaisten lisäksi paikallisia ympäri vuoden. Kylien välillä kuljimme bussilla, jonka kuski toimi samalla turistioppaana tietäen kaikki saaren nähtävyydet ja piilopaikat. Saari oli yhtä suurta luonnonsuojelu aluetta, joten merkattuja kävelyreittejä oli todella paljon. Koska saari oli toisen maailman sodan ja tyynenmeren taistelun aikana tärkeä tiedustelu paikka,vuoren huipulle oli rakennettu näköala ja tutkapisteet, jotka uppoutuivat maisemaan täysin. Rauniot olivat vielä jäljellä turistien nähtävätksi. Maisemat huipulta olivat mahtavat. Matkalla näimme myös wallabeja ja monenlaisia lintuja. Vuokrasimme hostellista suojapuvut meduusoja vastaan, joten pääsimme kokeilemaan snorklausta saaren eri poukamissa. Tuuli oli kuitenkin sen verran kova, että snorklauksesta ei tullut oikeen mitään. Hyödynsimme kuitenkin pukuja ja uiskentelimme meressä useaan otteeseen.




 


Juuri ennen auringon laskettua kävimme myös vanhalla satama laiturilla katselemassa kivi wallabeja, jotka olivat niin tottuneita ihmisiin, että antoivat syöttää kädestä. Söpöjä nappisilmiä. Vietimme yhden yön saarella ja seuraavana päivänä tutuistuimme saaren eteläosiin kävellen sekä bussilla. Iltapäivällä hyppäsimme taas lauttaan ja palasimme Townsvilleen.

Mustat Kakadut näyttävät mahtavilta

 Matkan varrelta löytyi myös mahtavan kokoisia viikuna puita. Ihan kuin Avatar elokuvasta. Niiden latvoihin voisi rakentaa isonkin puumajan.

Varaanit ovat myös tulleet matkan varrella tutksi. Liian lähelle ei uskalla mennä, sillä ne saattavat käydä päälle ja ne juoksevat kovaa vauhtia kokoonsa nähden.

Seuraavaksi suuntasimme Boweniin. Kävimme kokeilemassa kalaonnea, mutta ei sitä tälläkään kertaa ollut. Kävelimme rannoilla ja nautimme hieman pilvisestä päivästä. Vaikka päivä oli pilvinen ja tuulinen onnistuin polttamaan naamani, sillä olin muistanut laittaa aurinkorasvaa vain aamulla.  Moka kostautui nopeasti ja nyt muistan, että aurinko paistaa pilvien takanakin. Bowenissa yövyimme leirintä alueella, koska lähellä ja järkevän ajomatkan päässä ei ollut ollenkaan ilmasia leirintä paikkoja, onneksi yö leirintä paikassa ei maksanut paljoa ja saimme yön hinnalla suihkut, vessat, uima-altaan ja sähköä käyttöömme.

Seuraavana päivänä suuntasimme Airlie Beachille. Siitä lisää seuraavassa blogi päivityksessä.

Approximately the road so far: